Taitajien taitaja Mette Pökelmann Jyväskylässä: Kilpaileminen kasvattaa opiskelumotivaatiota

Tulosta
Sähköposti
12.10.2010 00:00
AddThis Social Bookmark Button

Axxellin oppilaitoksessa Kemiöllä viimeistä vuotta opiskelevan raaseporilaisen Taitajien taitajan Mette Pökelmann tehtäviin kuuluu tämän vuoden ajan ammatillisen koulutuksen edustaminen ja Suomen kiertäminen vuodeksi käyttöön saadulla henkilöautolla.

- Suoritan samalla myös kolmoistutkintoa, joten vapaa-aikaa ei jää paljon. Nämä reissut ovat kuitenkin mukavia kun pääsee tapaamaan uusia ihmisiä, Pökelmann kertoo Jyväskylän ammattiopistossa 8.10.2010 järjestetyssä Taitaja-kilpailuiden lajivastaavien koulutuspäivässä.

Pökelmann korostaa sitä, kuinka Taitaja-kilpailuihin lähteminen kasvattaa motivaatiota omaan opiskeluun.

- Kun kilpailuun valmistautuu niin siinä oppii varmasti uutta ja uusia ulottuvuuksia. Kilpailussa pyrkii yrittämään parhaansa ja voi nähdä sitten työn tulokset.

Pökelmann pitää kilpailua hyvänä mahdollisuutena tuoda nuorten kyvyt esiin.

- Myös työnantajat tietävät kilpailusta ja osaavat arvostaa siellä menestyneitä.

18-vuotias Mette Pökelman valittiin Oulussa Taitaja 2010 -tapahtumassa tämän vuoden Taitajien taitajaksi. Perusteena valinnalle olivat muun muassa SM-kultamitali hevostenhoito-sarjassa, positiivinen asenne ja sosiaalisuus.

Yhdeksänvuotiaasta saakka hevostenhoitoa harrastanut Pökelmann viihtyy vielä vapaa-aikanakin hevosten parissa, muun muassa raveissa.