Tiedote: Keski-Suomen ysiluokkalaiset kisaavat kädentaidoista Taitaja9-kilpailussa

Tulosta
Sähköposti
14.11.2011 16:53
AddThis Social Bookmark Button

taitaja9voittajat

Taitaja9-paikalliskilpailut käydään Jyväskylän ammattiopistolla 17.11.2011, Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskuksessa Äänekoskella ja Viitasaarella 24.11.2011 sekä Jämsän ammattiopistolla 30.11.2011.

Ennätysmäärä osallistujia Jyväskylän paikalliskilpailuun

Jyväskylän paikalliskilpailuun on ilmoittautunut 43 joukkuetta, mikä on ennätysmäärä. Jyväskylän yläkoulujen lisäksi joukkueita saapuu Hankasalmelta, Lievestuoreelta, Toivakasta, Joutsasta, Laukaasta, Muuramesta ja Uuraisilta. Ilmoittautumiset Jämsän ja Pohjoisen Keski-Suomen paikalliskilpailuihin ovat käynnissä.

Taitaja9 on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettu valtakunnallinen kilpailu kädentaidoissa. Sen tarkoituksena on herättää peruskoululaisten kiinnostusta kädentaitoja vaativiin ammattialoihin. Kilpailu koostuu paikalliskilpailuista, aluekilpailuista ja finaalista. Koulut voivat lähettää kilpailuun yhdeksäsluokkalaisista kootun kolmihenkisen sekajoukkueen.

Paikalliskilpailussa on tehtäviä eri opintoaloilta. Tehtävänä voi olla esimerkiksi koulutusalaan liittyvien työkalujen tunnistus, pienoismallin kokoaminen tai pieni asennustehtävä. Tehtävät nopeimmin ratkaissut joukkue saa parhaimmat pisteet.

Paikalliskilpailujen parhaat joukkueet pääsevät Jyväskylässä 8.12.2011 pidettäviin Keski-Suomen aluekilpailuihin. Aluekilpailusta kolme parasta joukkuetta selvittävät tiensä finaaliin, joka järjestetään Taitaja2012-tapahtuman yhteydessä 24.4.2012.

Kutsu viestimille

Viestimien edustajat ovat tervetulleita paikan päälle seuraamaan Jyväskylän paikalliskilpailua torstaina 17.11. Kilpailu käydään kahdessa erässä Jyväskylän ammattiopiston Viitaniemen kampuksella 8.30-10 ja klo 10-11.30. Tehtävärastit on sijoitettu työsaleihin eri puolille kampusta. Joukkueiden aloitusinfot pidetään klo 8 ja klo 9.30 päärakennuksen auditoriossa, Viitaniementie 1 A.

Lisätietoja paikalliskilpailuista saa yhteyshenkilöiltä:

Taitaja9-paikalliskilpailu 17.11., Jyväskylä
Koulutuspäällikkö Tea Mäkeläinen, 040 341 5512, Jyväskylän ammattiopisto

Taitaja9-paikalliskilpailu 24.11., Äänekoski
Opettaja Hannu Pahajoki, 040 745 4070, Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus

Taitaja9-paikalliskilpailu 24.11., Viitasaari
Lehtori Juha Kuulasmaa, 040 054 9289, Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus

Taitaja9-paikalliskilpailu 30.11., Jämsä
Opettaja Nina Mäki, 040 341 4405, Jämsän ammattiopisto