Tiedote: Taitaja2012 kuuluu Radio NRJ:ssä

Tulosta
Sähköposti
05.04.2012 11:41
AddThis Social Bookmark Button
Taitaja-tapahtuman tunnelmiin pääsee tänä vuonna mukaan radion välityksellä ensimmäistä kertaa suurimmassa osassa Suomea. Radio NRJ lähettää nimittäin Taitaja2012:sta suoraa ohjelmaa useita tunteja päivässä.

Luvassa on vauhtia, yllättäviä tilanteita ja kiinnostavia haastateltavia, sillä NRJ:n suositut Aamupojat Anssi Honkanen ja Renne Korppila siirtävät lähetyksensä tapahtuman ajaksi Jyväskylään. Kyseessä on samalla ensimmäinen kerta, kun Aamupojat-ohjelmaa tehdään suorana studion ulkopuolella.

Aamupojat-lähetys kuullaan tapahtuman aikataulujen takia hieman normaalia myöhemmin. Anssi ja Renne ovat äänessä keskiviikkona 25.4. ja torstaina 26.4. kello kymmenestä kahteen. Lisäksi ohjelmaa Taitaja2012-tapahtumasta on tekemässä NRJ:n Iltapäivästä tuttu Tuija Pehkonen. Tammikuussa 2012 Radio Gaalassa vuoden tulokkaana palkittu Pehkonen viihdyttää kuulijoita Jyväskylän Paviljongista käsin tiistaina 24.4 ja keskiviikkona 25.4 klo 14-18.

"Jokaisessa ammatissa on taitajansa. Omassa työssäni olen huomannut, että taitajuus on kiinni asenteesta ja halusta tehdä duuninsa parhaalla mahdollisella tavalla. Sama henki näkyy myös Taitaja-tapahtumassa. Onkin mahtavaa päästä välittämään tämän hienon tapahtuman tunnelmia livenä niillekin, jotka eivät ole paikan päällä: haluamme kannustaa kaikkia löytämään oman juttunsa ja onnistumaan siinä, Renne Korppila kommentoi.

Radio NRJ:llä on yli 900 000 viikkokuulijaa, ja Aamupojat, oman ammattialansa taitajat, ovat olleet avainasemassa nostamassa NRJ:tä yhdeksi Suomen suosituimmista radiokanavista. Radio NRJ on myös yksi Taitaja2012-tapahtuman pääyhteistyökumppaneista.

Lisätietoja:
Myynti- ja kehityspäällikkö Markus Mujunen, NRJ Finland Oy, puh. 040 900 2825
Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5603
Tiedottaja Niina Luttinen, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5133

www.taitaja2012.fi

Taitaja2012 on yksi tämän vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on 22 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijan ja lukiolaisen koulutuksen järjestäjä. Kuntayhtymän ammatillisia oppilaitoksia ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän oppisopimuskeskus ja Jyväskylän liikenneopettajaopisto. Kuntayhtymän lukiot ovat Cygnaeus-lukio, Jyväskylän aikuislukio, Jyväskylän Lyseon lukio, Sepän lukio, Tikkakosken lukio ja Voionmaan lukio.

Taitaja2012 Ammattitaidon SM-kilpailu 24. - 26.4. Jyväskylän Paviljongissa, ti klo 9-17, ke klo 9-18 ja to klo 8-13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.