Tiedote: Susanna Virtaselle EM-kultaa Lissabonissa

Tulosta
Sähköposti
13.12.2010 15:07
AddThis Social Bookmark Button

virtanen_lissabonissa
Kuva: Susanna Virtanen keskimmäisenä heiluttamassa Suomen lippua.

Jyväskylän ammattiopiston painotekniikan opiskelija ja valmennettava Susanna Virtanen voitti Lissabonissa 8.-12. joulukuuta järjestetyssä ammattitaidon EM-kilpailussa kultaa painotekniikka-lajissa. Henkilökohtaisen kultamitalin lisäksi hän voitti joukkuehopeaa eurooppalaisessa tiimilajissa (monikanavajulkaiseminen), ja hänet palkittiin Suomen joukkueen parhaana kilpailijana Best of Nation -tunnustuksella. Suomi saavutti Lissabonin ammattitaidon EM-kilpailuissa kaikkiaan 8 mestaruutta, 8 hopeaa ja 9 pronssisijaa. Osa mitaleista tuli yksilösuorituksista, osa tiimilajeista. Joukkueeseen kuului yhteensä 32 kilpailijaa, jotka osallistuivat 21 lajiin. Yhteensä EM-kisoihin osallistui 400 kilpailijaa kymmenistä eri maista, jotka kilpailivat 52 lajissa.

Susanna Virtanen opiskelee Jyväskylän ammattiopiston järjestämässä painoalan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa oppisopimusopiskelijana. Susanna Virtasen valmennuksesta on vastannut Jyväskylän ammattiopistossa toimiva painotekniikan huippuvalmennusyksikkö, ja sen lajipäällikkö, lehtori Ari Halme sekä lajin ekspertti Vesa Iltola. Halme kertoo, että Virtasen valmentautuminen on toteutettu tiiviinä yhteistyönä Jyväskylän ammattiopiston ja Turun ammatti-instituutin kesken.19-vuotias Virtanen valmistui viime keväänä painajaksi Turun ammatti-instituutista, jossa hän myös työskentelee tällä hetkellä. Edustuspaikan EuroSkills-kilpailuihin Virtanen ansaitsi sijoittumalla toiseksi huhtikuussa Oulussa järjestetyissä Taitaja - Ammattitaidon SM-kilpailussa.

Virtasen valtteina EM-kilpailussa oli suoritusten tasaisuus sekä työskentelyn määrätietoisuus ja ajanhallinta. Tehtävässä menestyminen vaati uuden laitteiston nopeaa omaksumista ja haltuunottoa, sillä kilpailussa käytetty painokonetyyppi ei ole yleinen Suomessa. Kilpailutehtävänä oli B2-kokoisen kaksivärisen kalenterijulisteen valmistaminen. Keskeistä oli värisävyjen ja laadunhallinta. Kilpailu koostuu useasta osiosta, jotka mittaavat laajasti osaamista. Ratkaiseva tekijä voiton saavuttamisessa oli se, että Virtanen onnistui hyvin kaikissa osa-alueissa. Virtanen vei voiton toiseksi sijoittuneeseen Portugalin Leandro Loureiroon selvällä piste-erolla.

EuroSkills kehittää ammattillista koulutusta

Ammattitaidon EM-kilpailujen tavoitteena on edistää eurooppalaista huippuosaamista ja Euroopan kilpailukykyä. Niiden avulla tehdään tunnetuksi ammatillisen osaamisen merkitystä ja kartoitetaan tulevaisuuden Euroopan osaamistarpeita. Tavoitteena on vahvistaa ammatillisten oppilaitosten, yritysten ja ammatillisen osaamisen kanssa tekemisissä olevien organisaatioiden välistä yhteistyötä. Kilpailulla edistetään myös ammatillisten tutkintojen läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta sekä lisätään ammattiosaajien liikkuvuutta Euroopassa.

Ammattitaidon Euroopan mestaruuksista kilpaillaan joka toinen vuosi. Lissabonin EuroSkills-kilpailut ovat järjestyksessään toiset. Ensimmäiset järjestettiin vuonna 2008 Hollannin Amsterdamissa, jossa Suomi voitti kaksi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Tuolloin Jyväskylän ammattiopiston kilpailijat toivat hopeaa robotiikassa ja kultaa elektroniikka-asennuksessa.

Lataa kuva, jossa on Painotekniikka-lajissa EM-kultaa voittanut opiskelija Susanna Virtanen ja valmentajansa Ari Halme Jyväskylän ammattiopistosta.

Lisätietoja:

Lehtori, painotekniikan lajipäällikkö Ari Halme, Jyväskylän ammattiopisto,
puh. 040 341 5667
Projektipäällikkö Esko Junttila, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603
Susanna Virtanen, Painotekniikka-lajin EM-kultamitalisti, puh. 040 502 3113.

Suomen joukkueen tulokset:
http://www.skillsfinland.fi