Tiedote: Keski-Suomeen huippumenestys Lontoosta

Tulosta
Sähköposti
10.10.2011 10:30
AddThis Social Bookmark Button
maria_suihkonen_500
(Kuva: Jyväskylän ammattiopiston Maria Suihkonen palkittiin Suomen joukkueen parhaana kilpailijana. Kuva: Mikko Takkunen)

Maria Suihkonen, Susanna Virtanen ja Jenniina Tiikkainen mitaleille ammattitaidon MM-kilpailuissa

Jyväskylän ja Jämsän ammattiopistojen edustajat saavuttivat kolme mitalia Lontoossa 4.-9. lokakuuta järjestetyssä ammattitaidon MM-kilpailussa. Hopeaa voittivat Maria Suihkonen ravintolapalvelulajissa sekä Susanna Virtanen painotekniikassa. Jenniina Tiikkainen voitti pronssia floristiikassa.

Suomi saavutti Lontoon ammattitaidon MM-kilpailuissa kaikkiaan viisi hopeaa ja kolme pronssisijaa. Joukkueeseen kuului yhteensä 46 kilpailijaa, jotka osallistuivat 51 lajiin. Yhteensä MM-kisoihin osallistui 51 maasta lähes tuhat nuorta. Kilpailua kävi seuraamassa yli 200 000 katsojaa.

Ravintolapalvelulajin voiton vei Sveitsi. Kahden pisteen päähän maailmanmestaruudesta jäänyt Suihkonen palkittiin Suomen maajoukkueen parhaimpana kilpailijana. Hänen valtteina olivat suoritusten tasaisuus sekä hermojen hyvä hallinta. "Kilpailu oli erittäin tiukka. On mahdotonta sanoa mikä järjestyksen ratkaisi. Kilpailutehtävät olivat vaativia ja osa kilpailijoista alkoi väsyä neljäntenä kilpailupäivänä. Maria jatkoi tasaisen hyviä suorituksia sitkeästi loppuun saakka", toteaa Mariaa 1,5 vuotta valmentanut Tuija Auramo Jyväskylän ammattiopistosta. Suihkonen on valmistunut Jyväskylän ammattiopistosta tarjoilijaksi vuonna 2010, ja työskentelee tällä hetkellä Ravintola Pöllöwaarissa Jyväskylässä.

Painotekniikassa maailmanmestaruuden voitti Japani. Hopealle sijoittuneen Susanna Virtasen vahvuuksia olivat määrätietoisuus, ajan hallinta ja tasaisen varmat suoritukset kaikilla osa-alueilla. Hän oli selvästi paras painotyötehtävissä, joissa pärjäämällä hän teki eroa muihin kilpailijoihin. "Kahdessa erittäin vaativassa ja aikataulultaan tiukassa painotyössä Susannan painojälki oli ylivoimaista. Kokemus ja huippuunsa viritetty perusosaaminen ratkaisivat. Susanna on tehnyt töitä menestyksen eteen useamman vuoden ajan", kertoo Virtasen valmentaja Vesa Iltola Jyväskylän ammattiopistosta.

Virtasella oli aiempaa kokemusta kansainvälisistä kilpailuista; hän voitti kultaa painotekniikassa ammattitaidon EM-kilpailuissa joulukuussa 2010. Virtanen suorittaa Jyväskylän ammattiopistossa painajan ammattitutkintoa. Hän on valmistunut painajaksi Turun ammatti-instituutista, jossa hän myös työskentelee tällä hetkellä.

Robotiikkalajin edustajina Jyväskylän ammattiopistosta Suomen maajoukkueessa mukana olleet Jasu Romo ja Aku Ilola eivät tällä kertaa yltäneet mitalisijoille.

Jämsän ammattiopisto nousi maailman huipulle

jenniina_tiikkainen_500
Jämsän ammattiopiston Jenniina Tiikkainen. Kuva: Mikko Takkunen

Jenniina Tiikkainen toi Jämsän ammattiopistoon ensimmäisen mitalin kansainvälisistä ammattitaitokilpailuista. Kulta meni Koreaan ja hopea Taiwaniin. Floristiikassa oli yhteensä yhdeksän erilaista kilpailutehtävää, jotka mittaavat osaamista laajasti. Tehtävinä olivat muun muassa kukka-asetelma, seppele, morsiuskoriste ja kaulakoru.

Tiikkainen on ollut Jämsän ammattiopiston MM-valmennuksessa kesäkuusta 2011 lähtien. Hän on valmistunut floristiksi Keuda Mäntsälästä vuonna 2010, ja työskentelee tällä hetkellä kukkakauppa Varpukassa Ikaalisissa. Tiikkaisen valmentaja on Jämsän ammattiopiston floristiikan kouluttaja Katri Gummerus.

"Täällä on kilpailemassa maailman parhaat nuoret osaajat. Maailman huippujen tasolle yltäminen on valtava saavutus. Kilpailijan sekä henkilöstön vahva sitoutuminen näkyy tuloksessa", toteaa Jämsän ammattiopiston rehtori Petteri Järvinen.

"Hieno mitalisaalis on merkki siitä, että olemme oikealla tiellä. Kilpailutoiminta on yksi painopistealueistamme. Se on erinomainen keino henkilöstön ja opetuksen kehittämiseen, mikä hyödyttää kaikkia opiskelijoitamme. Lontoon tapahtumasta saimme myös paljon hyviä vinkkejä keväällä Jyväskylässä järjestettäviin ammattitaidon SM-kilpailuihin", sanoo Jyväskylän ammattiopiston rehtori Kirsti Kosonen.
"Taitaja-tapahtumaa ajatellen saimme Lontoosta paljon asiantuntemusta ja kokemusta myös sitä kautta, että kaikki Lontoon MM-kilpailussa mukana olleet suomalaisekspertit ovat mukana järjestämässä kotikilpailujamme", kilpailunjohtaja Esko Junttila sanoo.

Nuorten ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24. - 26.4.2012. Taitaja-tapahtuman kilpailuissa taitojaan mittelee 500 opiskelijaa. Yleisö pääsee seuraamaan ammattiin opiskelevien nuorten SM-kilpailua ja voi samalla tutustua laajasti eri ura- ja koulutusvaihtoehtoihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Liiitteenä on painokelpoiset kuvatiedostot kilpailijoista tehtäviensä äärellä.
MM-kilpailijoiden haastattelupyynnöt ja lisäkuvat: Niina Luttinen, tiedottaja, puh. 040 341 5133.

Suomen tulokset Skills Finlandin www-sivuilla.

Lisätietoja

Rehtori Kirsti Kosonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 6150.
Rehtori Petteri Järvinen, Jämsän ammattiopisto, puh. 040 341 5022.
Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603.

Liitetiedostot

1. Maria Suihkonen
2. Susanna Virtanen
3. Jenniina Tiikkainen
4. Aku Ilola ja Jasu Romo